Kukkia ja Kapinaa

Kello on 8:05. Minulla olisi vielä vajaa puoli tuntia aikaa aloittaa olohuoneen ja keittiön siivous, mutta istun edelleen sohvalla kannettavan tietokoneeni kanssa. En kehtaa nousta, sillä kissa nukkuu suloisesti puoliksi päälläni, täyttäen sen vähäisen tilan mitä läppäriltä syliini jää. Ihana lämmin pieni pörröinen söpöliini, eihän tuon unta voi häiritä. Vaikka tietokone on aivan nenäni edessä, luen silti tottuneesti Ylen uutiset puhelimeltani. Ohitan sotaan ja Venäjään liittyvät otsikot jälleen kerran, sillä koen, etten jaksa juuri nyt satsata henkisiä voimavarojani niiden ajattelemiseen. Tiedän, että asiat ovat hirveällä tolalla, ja se riittää minulle. Silmäilen läpi jutun kodin tuholaisista. Kylpyhuoneessamme on näkynyt muutamia sokeritoukkia, jotka pääsevät tulemaan asuntoomme suoraan katutasolta. Aina kun alkaa sataa kuivan kauden jälkeen, muutama kusipaska, kuten niitä rakastavasti kutsun, hakeutuu meille sisälle pakoon märkää ja kylmää. Onneksi olemme saaneet pidettyä tilanteen

Istahdan nurkkapöytään ja otan hörpyn Marianne-kaakaota. Ammattitaidolla valmistettu juoma on juuri sen verran kuuma, ettei se polta kieltä. Kaivan läppärin repustani, avaan blogini kirjoitusnäkymän ja silmäilen kolmea luonnosvaiheessa olevaa kirjoitusta. Päätän kuitenkin avata uuden tyhjän pinnan, johon voin tykittää ajatuksiani seuraavat 40 minuuttia, ennen kuin minun on jatkettava matkaa. Kahvilan pöytä osoittautuu epämukavan korkeaksi, joten otan läppärin polvilleni. Onneksi valitsin väljän ikkunapaikan, jossa mahdun istumaan hieman erikoisemmassakin asennossa. Ihmisiä kulkee tasaisen hiljaisena virtana ikkunan takana pitkin lämmitettyä katua. Lumi tipahtelee hiljalleen taivaalta. Ajatukseni poukkoilevat. Tänään tuntuu, että pillastuneesta hevosesta nimeltä Blogger on alkanut viimein kesyyntyä rauhallinen ratsu, ja nyt osaan taikoa HTML-kielellä haluamani muutokset ilman valtavaa kamppailua. Pitää muistaa hakea illalla Postista silityslauta, jonka Sini lähetti ilmaiseksi hajonneen

  Yleensä kaikilta löytyy jonkinlainen mielipide vuodenaikoihin. Jollekin Suomen lyhyt mutta lämmin kesä on vuoden parasta aikaa, toinen rakastaa pakkasta ja valkoisia hankia enemmän kuin mitään muuta. Jotakin ahdistaa loppusyksyn pimeys, toista alkuvuoden kiire. Minä en pitänyt keväästä vuosiin. Ihan pikkulapsena taisin vielä nauttia siitä, koska muistan kahlanneeni innoissani mummolan päädyn valtavassa sulavesilammikossa kumpparit jalassa. Yläasteella kuitenkin vihasin kevättä, lumien sulamista ja loskapaskaa. Vasta toukokuussa alkoi helpottaa, kun ruoho alkoi kasvaa ja kesä tehdä kunnolla tuloaan. Sen sijaan syksystä olen pitänyt niin kauan kuin muistan. Vuosien ajan luettelin ruskan sävyt, jos lempiväriäni kysyttiin, ja nautin siitä, kun puut vaihtoivat väriään ja aamuilma oli kylmä ja raikas. Ja nautin edelleen. Mutta nyt jokin on muuttunut. Liityin hiljattain Twitterin epäviralliseen jatkajaan, Bluesky-sovellukseen, ja siellä kierteli postaus, jossa listattiin muutama fakta itses

  En nukkunut viime yönä hirveän hyvin. Jostain syystä eilen illalla oikea silmäni alkoi vuotaa runsaasti, ja heräilin yöllä vähän väliä siihen, kun kyynelet valuivat naamaa pitkin tyynylle. Aamulla silmä oli punertava, enkä meinannut saada sitä auki. Nyt on iltapäivä, ja silmä on palautunut jo melkein ennalleen. Ihmeellisiä ihmiskehon oikkuja. Olen kapinallinen, sillä kirjoitan tätä työaikana. Tällä hetkellä ainoa työhön viittaava asia tietokoneeni näytöllä on välilehdellä auki oleva sähköpostini, jota päivystän uusien viestien varalta. Kävin nelisen tuntia työssäoppimispaikassani, minkä jälkeen lähdin kotiin pitämään ruokatunnin ja suorittamaan loppupäivän etänä. Oikeasti en halua olla kapinallinen - olen vain väsynyt. Ajatus ei kulje niin hyvin, että jaksaisin keskittyä kunnolla työtehtäviin. Onneksi päädyin työssäoppimaan paikassa, jossa ihmiset ovat ymmärtäväisiä eivätkä odota minulta palkkaa saavan työntekijän panosta. Olen silti tehnyt oma-aloitteisesti enemmän kuin harjoittelij

  Jos olette ikinä seuranneet blogeja, olette todennäköisesti törmänneet blogihaasteisiin. Niille, jotka ovat jotenkin onnistuneet välttämään tämän ilmiön ja koko termi kuulostaa vieraalta, avattakoon asiaa: blogihaasteet ovat tekstimuotoisia haasteita, joissa bloggaaja kopioi ennalta annetut kysymykset, vastaa niihin blogikirjoituksessaan ja merkitsee sitten muita bloggaajia tekemään saman. Eli vähän niin kuin ketjukirjeet, joita tupsahteli sähköpostiin joskus 2000-luvulla. (Muistaako kukaan niitä enää?) Blogihaasteet ovat tietenkin huomattavasti vähemmän ärsyttäviä kuin ketjukirjeet, sillä niitä voi vilkaista juuri silloin kun huvittaa (tai jättää ne kokonaan huomiotta), eivätkä ne tuki viestikanavaa, jonka pääasiallinen tarkoitus saattaa olla tärkeämmistä asioista keskusteleminen kuin vastata kysymyksiin kuten "mikä on lempivärisi". Blogini on liian tuore ja tuntematon, että kukaan olisi haastanut minua mihinkään. Mikään ei kuitenkaan estä minua toteuttamasta jotakin haast

    Yleensä en katso kelloa yön aikana, mutta nyt oloni on virkeä enkä malta olla kurkkaamatta aikaa älykellosta. 2:29. Taustalla pyörivä Pavlovin Rottien podcast-video on ehtinyt jo pidemmälle kuin yleensä muistan ennen nukahtamista. Yleinen ohjesääntö on, että sängystä pitäisi nousta noin 20 minuutin valvomisen jälkeen, mutta olen huomannut, että minulla takaisin nukahtaminen saattaa tapahtua juuri puolen tunnin kohdalla, joten joustan suosituksesta. Kun video loppuu, haparoin silmälasit yöpöydältä, nousen ja vedän pörröisen olopuseron päälleni. Nappaan tyynyn ja painohuovan mukaani, ja suuntaan sohvalle. En ota paineita - joskus tällaisia öitä vain tulee. Olen nykyään ihan zen asian kanssa, mutta aina tällainen suhtautuminen ei ole ollut helppoa. Olen ollut pienestä pitäen aamuvirkku. Nykyään normaali vuorokausirytmini tarkoittaa nukahtamista vähän ennen yhdeksää ja heräämistä joskus viiden maissa. Lapsena osasin nukkua vielä seiskaan. Yläasteiässä herätykseni soi 6:3

  Vilkaisen kelloa läppärin näytön alakulmassa. Vieraiden tuloon on enää pari tuntia, enkä ole vieläkään suorittanut vierassiivousta - käsipyyhkeen vaihtoa, pintojen pyyhkimistä, astioiden pesua, käsienpesualtaan putsaamista pölystä ja kissankarvoista. En usko, että heitä oikeasti kiinnostaa, näkyykö kodissamme asumisen jälkiä, mutta minun on helpompi olla, kun tiedän, että meillä on siistiä vieraiden tullessa. Se on vähän niin kuin tapani osoittaa, että olen ajatellut heidän tuloaan ja he ovat tervetulleita. Mutta tämä saamarin blogi. En tiedä, mitä Google on ajatellut rakentaessaan Bloggeria. Oikeastaan Google ei ole tainnut ajatella koko blogipalvelua hetkeen, koska viimeisin Bloggerin virallinen uutispostaus on kolmen vuoden takaa. Tekniikka on kehittynyt ja käyttöliittymä vanhentunut, ja se näkyy raivostuttavalla tavalla. Osa teemoista ei toimi. Eurooppalaisen päivämäärän (eli päivä-kuukausi-vuosi) ilmaisuvaihtoehdot ovat todella rajalliset, eikä niitä voi korvata itse HTML-näkym

Jaahas, mistä sitä aloittaisi? Blogger-profiilistani vuodelta 2012, jonka nyt herätän uudelleen henkiin? Kaipaamistani "vanhoista hyvistä ajoista", kun nopeatempoisimpia viestintävälineitä internetin ihmeellisessä maailmassa olivat epäsäännöllisesti päivittyvät blogit ja suljetut foorumit? Tarpeestani päästä kaatamaan sekalaisia ajatuksia sellaiseen paikkaan, josta niitä lukevat vain paikalle sattumalta eksyneet, kuin keskiaikainen nainen joka kaataa likasangon sisällön ikkunasta kadulle ja roippeet osuvat niihin jotka sattuvat olemaan alapuolella? Ehkä aloitan tästä päivästä. Olen tällä hetkellä työvoimakoulutuksessa, jota TE-toimisto kuvaili "verkko-opinnoiksi, joista vain 1-2 päivää on lähipäiviä". Itse asiassa opinnot tapahtuvat kyllä verkossa, mutta ne suoritetaan paikan päällä koulussa tietokoneluokassa, jossa työrauhasta ei ole tietoakaan. Yhdeksän euroa päivässä lisäkorvausta työttömyystuen päälle on varmasti huikea korvaus erityisesti niille, joiden kouluma