Aamu-uutiset

Kello on 8:05. Minulla olisi vielä vajaa puoli tuntia aikaa aloittaa olohuoneen ja keittiön siivous, mutta istun edelleen sohvalla kannettavan tietokoneeni kanssa. En kehtaa nousta, sillä kissa nukkuu suloisesti puoliksi päälläni, täyttäen sen vähäisen tilan mitä läppäriltä syliini jää. Ihana lämmin pieni pörröinen söpöliini, eihän tuon unta voi häiritä.

Vaikka tietokone on aivan nenäni edessä, luen silti tottuneesti Ylen uutiset puhelimeltani. Ohitan sotaan ja Venäjään liittyvät otsikot jälleen kerran, sillä koen, etten jaksa juuri nyt satsata henkisiä voimavarojani niiden ajattelemiseen. Tiedän, että asiat ovat hirveällä tolalla, ja se riittää minulle.

Silmäilen läpi jutun kodin tuholaisista. Kylpyhuoneessamme on näkynyt muutamia sokeritoukkia, jotka pääsevät tulemaan asuntoomme suoraan katutasolta. Aina kun alkaa sataa kuivan kauden jälkeen, muutama kusipaska, kuten niitä rakastavasti kutsun, hakeutuu meille sisälle pakoon märkää ja kylmää. Onneksi olemme saaneet pidettyä tilanteen hallinnassa säännöllisellä siivouksella, sokeritoukka-ansoilla ja kiehuvalla vedellä. Nyt talvisaikaan sokeritoukkia ei ole näkynyt, mutta tiedän, että ne ilmaantuvat taas kevään korvilla.

"Aikuisten joulukalentereista maksotaan satoja euroja." Lukaisen jutun läpi. Minusta on mukavaa, että joulukalenterien kirjo on laajentunut viime vuosina - onpahan jokaiselle jotakin. Itse olen jälleen kerran ostanut teekalenterin, jossa on jokaiselle päivälle jouluaattoon saakka oma teemakunsa. Ennen kuin tiesin teekalenterien olemassaolosta, hankin uskollisesti vuosi toisensa jälkeen suklaakalenterin, vaikka tiedostin suklaan kilohinnan olevan niissä pöyristyttävä. Ne olivat kuitenkin jääneet perinteeksi lapsuusajoiltani, ja pidin niistä pitkään kiinni.

Urheilu ei kiinnosta minua, joten rullaan nopeasti kaikkien urheiluotsikoiden ohi. En ole myöskään kiinnostunut uutisista, jotka koskettavat pääasiassa helsinkiläisiä, joten juttu pääkaupungissa sijaitsevan rakennuksen myyntiaikeista jää minulta lukematta.

Sen sijaan kolumni köyhyydestä kiinnittää heti huomioni, ja luen sen alusta loppuun ajatuksen kanssa. En koe lapsuuteni olleen köyhyyden värittämää, mutta olimme kyllä säästeliäitä, emmekä ikinä käyneet esimerkiksi ulkomailla. Pärjäsin myös pitkään hyvin opiskeluaikoinani, kiitos varalleni kerrytettyjen säästöjen, mutta aloin jo tuolloin huomata köyhyyden ympärilläni. Tukiasioista ja rahojen vähyydestä puhuttiin tuon tuosta. Joku pohti, ostaisiko hän leipää vai shampoota, koska vain toiseen oli varaa. Opintojeni edetessä säästöni hupenivat, ja myös minä sain tuta opiskelijaelämän köyhyyden, joka vaikuttaa ajattelutapaani vielä nykypäivänä, vaikken ole opiskellut enää vuosiin.

Vielä on hetki aikaa. Valitsen uutisen, jossa kampaajat kuvailevat havainneensa asiakkaidensa hiusten "alkaneen käyttäytyä oudosti". Tunnistan uutisessa kuvaillun ilmiön omakohtaisesta kokemuksesta: kun hiukseni värjättiin ensimmäistä kertaa, vaalennusaine alkoi "kuohua" hiusteni sisältämän metallin ja vaalennusaineen kemikaalien yhteisvaikutuksesta. Reaktio jäi kuitenkin onneksi lieväksi, eikä se juuri vaikuttanut lopputulokseen.

Tiedän, ettei siitä seuraa mitään hyvää, mutta avaan silti kommenttiosion. Huomaan pian, että monet ovat kommentoineet tuomitsevaan sävyyn ihmisistä, jotka haluavat värjätä hiuksiaan. Pitäisi hyväksyä oma luonnollinen hiusvärinsä. On väärin muokata itseään keinotekoisesti erilaiseksi. Eihän hiusten väri mitään ihmisestä kerro.

Huokaan. Heillä on oikeus mielipiteeseensä. Samoin minulla, ja olen asiasta eri mieltä. Olen ollut paljon onnellisempi sen jälkeen, kun värjäsin hiukseni.

Keskustelin asiasta juuri eilen Oma Väylä -tapaamisessa, kun aikaisempi masennukseni tuli puheeksi, ja kuvailin masennuksen loppuaikaa, jolloin asiat alkoivat viimein helpottaa. Noihin aikoihin sain elämäni ensimmäiset silmälasit, ja tajusin pitäväni kasvoistani enemmän silmälasien kanssa. Se oli minulle iso juttu, koska en ollut koskaan erityisemmin pitänyt ulkonäöstäni. Aloin pohtia perinpohjaisesti, mistä pidän ja mikä minut oikeastaan tekee onnelliseksi. Lopulta päädyin vaihtamaan kymmenen vuotta vanhan vaatekerrastoni ja värjäyttämään tukkani. Vitsailin, että kävin läpi "varhaisen keski-iän kriisin".

Pohdin ääneen, oliko toimintani pinnallista, mutta omaohjaajani totesi, ettei asia hänen mielestään ollut niin. Olin tehnyt päätöksiä, jotka olivat minulle hyviä. Kenties olin muutoksen jälkeen tuntenut itsensi onnellisemmaksi, koska näytin nyt enemmän "itseltäni". Paremmin asiaa ei olisi voinut sanoiksi pukea.

Katson kelloa. Nyt on pakko lopettaa, että ehdin pakata vielä eväät ennen työssäoppimaan lähtöä. Ehdin kyllä siivota työpäivän jälkeen, ennen kuin kaveri tulee käymään.