Päivitys tunnissa -haaste

7:02. Laitan piparminttuteetä hautumaan Transformers-mukiin, jonka logo muuttuu lämmön vaikutuksesta. Istahdan läppärin kanssa keittiönpöydän ääreen. On aika aloittaa haaste: aion päivittää blogia tunnin välein päivän ajan.

Jotkut tekemisiäni kauemman aikaa seuranneet saattavat muistaa, että toteutin tällaisen haasteen jo ensimmäisessä, nyt jo bittiavaruuteen hävinneessä blogissani yli kymmenen vuotta sitten. En osaa sanoa, mistä sain tällaisen idean päähäni, mutta nautin haasteesta suunnattomasti jo silloin, ja se on yksi harvoista blogijulkaisuista 2010-luvun alulta, jotka muistan edelleen.

Olin pyöritellyt ideaa haasteen toteuttamisesta uudelleen jo muutaman päivän ajan, kun heräsin tänään ennen viittä ja ajattelin, että tänään on se päivä. Kammettuani itseni ylös sängystä tartuin tablettiin ja aloin piirtämään kuvituskuvaa blogijulkaisua varten. Kun olimme syöneet aamiaisen - munakokkelia ja ruohosipulia paahtoleivän päällä - ja kumppanini lähti töihin, piirsin kuvan loppuun, ruokin kissat ja kävin kirjoittamaan.

Munakello pirisee. Tee on valmis.

8:00. Hoidan aamutoimet, nappaan teemukin ja suuntaan tietokoneelle. Ohimennen näen sivupöydällä puolalaiselle kaverilleni kirjoittamani kirjeen, joka on odottanut postilaatikkoon kuljetusta kohta viikon. Hups.

Työhuoneeni lattialla on papereita ja tarralaatikko, ja ahdistun niiden näkemisestä heti. Sotku ei edes ole melkoinen, mutta kynnys niiden järjestelemiseen on silti korkea. Siirrän kankaiset kyynärpäätuet työpöydältä kaappiin. Se saa riittää tältä erää.

Olen työstänyt animaatiotiedostoa viimeksi tabletilla, joten minun on päivitettävä tiedosto tabletilta pilveen ja pilvestä tietokoneelle, ennen kuin voin jatkaa. Tiedoston siirtyessä päivitän blogijulkaisusta tiedon Instagramiin, Twitteriin ja Blueskyhyn.

Sitten avaan Tumblrin ja alan kirjoittaa vastauksia tekstiroolipelikavereilleni. Osa on odottanut vastausta jo viikkoja, osa vasta päivän. Minua harmittaa, etten ole saanut aikaiseksi vastata aikaisemmin, sillä nautin joka sekunnista saadessani taas jatkaa jopa vuosia kestäneitä tarinoita.

Tiedosto on valmis. Taidan silti jatkaa kirjoittamista vielä hetken... 

8:59. Kirjoitan vielä yhden roolipelivastauksen, johon käytän melkein 20 minuuttia. Pisimmät roolipelivastaukseni ovat vieneet joskus lähes tunnin, joten voi vain arvailla, kuinka ison osan elintunneistani olen upottanut tähän harrastukseen.

Avaan uuden välilehden ja käytän noin kymmenen minuuttia etsiäkseni YouTubesta jotain kuunneltavaa taustalle samalla, kun työstän animaatiota. Mikään ei kuitenkaan tunnu nappaavan, joten tyydyn Spotifyyn.

Saan ensimmäisen kohtauksen ääriviivat melkein valmiiksi. Vielä pitää lisätä joitakin varjokohtia, mutta sen jälkeen pääsen jatkamaan toista kohtausta.

Animaatiota työstäessä ehtii ajatella monenlaista. Animaatiotekniikoita. Animointiin liittyvää opinnäytetyötä. Ammattikouluaikoja. All nighteria kavereiden kanssa. Keittiön seinälle räjähtävää Coca Cola-pulloa, josta ei kuitenkaan lopulta jää jälkiä. Ensimmäistä omaa vuokra-asuntoa. Masennuksen värittämää aikaa, josta kuitenkin kaipaa tiettyjä palasia. Nettikavereita, joista ei ole kuullut enää vuosiin.

Kello on viisi yli yhdeksän. Aika pitää tauko.

10:00. Tarkastan rutiininomaisesti kaikkien kissojen sijainnin. Minni torkkuu työhuoneeni pikkusohvalla pehmeällä huovalla, ja rapsuttelen sitä muutaman minuutin. Nemo on makuuhuoneessa kerällä vaatekasassa ja tervehtii nurahtaen, kun lähestyn häntä. Lilo on korkealla olohuoneen raapimapuussa.

Ihmettelen Lilon sijaintia - yleensä se on tähän aikaan päivästä saunan lauteilla. Nostan Lilon ja suuntaan alakertaan saunaan. Kaveri on jättänyt eilisen saunaillan päätteeksi kiulun siihen, missä Lilo yleensä nukkuu. Siirrän kiulun ja lasken Lilon vakiopaikalleen, missä hän alkaa heti kehrätä ja kiehnätä mielissään.

(Mikäli vielä ei ole käynyt selväksi, tuuppaan vaihtelemaan koko ajan, kutsunko kissoja nimellä "hän" vai "se". Tähän on syytä tottua.)

Kun nousen portaita takaisin yläkertaan, saan pienimuotoisen sydänhalvauksen, kun Nemo istuu portaiden yläpäässä ja tervehtii minua kuuluvasti "MRAUUU". Hänestä on tullut viime kuukausina paljon puheliaampi kuin ennen. Kun astun Nemon vierelle, hän kellahtaa käytävän matolle selälleen ja kehrää kovaan ääneen. Rapsuttelen häntä hetken, ennen kuin suuntaan keittiöön tekemään lisää teetä.

Persikka-aprikoositeen hautuessa tyhjennän tiskikoneen. Katseeni osuu mikroaaltouunin ovessa näkyvään digitaalikelloon, ja minua hirvittää vähän. Vaikka olenkin saanut tietää jo jonkin aikaa sitten ADHD:een liittyvästä "aikasokeudesta", jolloin esimerkiksi puoli tuntia saattaa tuntua vain kymmeneltä minuutilta, en ole vieläkään ihan sinut asian kanssa.

Suuntaan takaisin tietokoneelle käsissäni teekuppi ja puolalaisen kaverini lähettämä suklaalevy. Otan varaslähdön seuraavaa päivitystä varten ja kirjoitan suurimman osan ajatuksistani muistioon etukäteen.

Seuraava vartti kuluu nopeasti animoidessa ja skippaillessa samalla Spotifyn biisejä. Pitää varmaan alkaa kuunnella jotain muuta.

10:57. Tunti vierähtää nopeasti animoidessa ja kuunnellessa samalla Mr. Nightmaren kauhuvideoita. Rakastan kauhua ja rakastan pitkiä puhuttuja asiavideoita, joten olen mitä oivallisinta kohderyhmää.

Ensimmäinen katsomani video kertoo pieleen menneistä mökkiretkistä. Minun alkaa tehdä mieli lähteä mökkeilemään.

Toinen video kertoo ruokalähettien kuumottavista kokemuksista. Minun alkaa tehdä mieli syödä pitsaa.

Kumppanini tulee sopivasti kotiin ruokatunnille. Jääkaapissa odottaa pakastimesta sulamaan otettu sosekeitto.

12:02. Päädymme katsomaan ruokailun ajan Pasilaa. Kävimme hiljattain kirpputorilla, ja löysimme Pasilan ensimmäisen tuotantokauden DVD:llä hintaan 0,20€. Vaikka sarjalla on jo ikää 17 vuotta, jaksaa se viihdyttää edelleen.

Ruokatunnin päätyttyä kumppanini lähtee takaisin töihin, ja minä takaisin tietokoneelle. Vastailen muutamaan Discord-viestiin ja muistelen aikaa, kun YouTubesta saattoi katsella elokuvia kymmenen minuutin osiin pilkottuina. Vastaan vielä yhteen tekstiroolipeliin, ja sitten on aika jatkaa animointia.

12:56. Animaatiota tulee työstettyä ihan huomaamatta, kun toisella näytöllä pyörii viihteenä Tiltin jakso vuodelta 2002. Ahkerasta etsinnästä huolimatta en ole onnistunut löytämään Tiltin vanhoja jaksoja kahta satunnaista YouTubeen ladattua jaksoa lukuun ottamatta. Jossain vaiheessa Tiltin omilla sivuilla oli arkisto, josta löytyi 2010-luvun jaksoja, mutta niitäkään ei ole enää saatavilla. On ikävä.

13:59. Saan päätettyä animaation työstön tyydyttävään kohtaan. Minun on vaikeaa keskeyttää siten, että jokin pienempi osa kuten tietyn hahmon ääriviivat ovat kesken. Joskus se voi auttaa rutistamaan ja jatkamaan vielä vähän pidempään... ja joskus se on kirous ja estää minua lopettamasta inhimilliseen aikaan.

Väsyttää, niskaa särkee ja on hieman "sumuinen" olo. Olen tyytyväinen aikaansaannokseeni, mutta olotilani perusteella tämän päivän tietokonekiintiö alkaa olla täynnä.

Otan animaatiosta puhelimella muutaman sekunnin videon 1SE-sovellusta varten (1 Second Everyday). Käyn vielä sosiaalisen median alustat nopeasti läpi, ennen kuin laitan tietokoneen kiinni ja suuntaan ansaitulle tauolle.

14:58. Juuri kun tulen työhuoneestani ulos, kumppanini tulee vastaan teemukin kanssa. (Kiitos <3 Ja kiitos hyvästä aamupalasta <3) Hän on tullut loppupäiväksi etätöihin. Pyörin hetken pitkin asuntoa täynnä levotonta energiaa, kunnes päätän lukea uusimman Yhteishyvä-lehden. Voitelen nopeasti teen kaveriksi muutaman ruisnapin Olympia-sulatejuustolla ja asetun lukemaan ruokapöydän ääreen.

Lehden pääteemana on seksuaalinen häirintä. Vaikkei minulle ole ikinä käynyt pahasti, en ole säästynyt itsekään seksuaaliselta häirinnältä, joten aihe koskettaa jo senkin takia. Myös lähipiirissäni on seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneita. Toivon, että joskus vielä olisi itsestäänselvyys, ettei asiakaspalvelijoita voi kohdella miten sattuu.

Pakastimessa oleva jäätelö houkuttaa. Sinnittelen yhden artikkelin verran, kunnes sanon ääneen, että nyt tekee mieli jäätelöä. Kumppanini toteaa, että hyvä ajatus, ja kaavimme yhteistuumin loput jäätelöt kahteen kuppiin. Vaniljaa ja banaanisuklaata, ai että!

15:55. Otan tauon lehden lukemisesta ja kirjoitan yhden roolipelivastauksen. Ennakoin ruutuähkyn tason aika tarkkaan: väsähtänyt olo palaa nopeasti läppärin ruutua katsellessa.

Yritän vielä jatkaa lehden lukemista, mutta loput artikkeleista eivät onnistu herättämään mielenkiintoani. En jaksa lukea muodista tai käsitöistä. Kahlaan ruokaosion ilman suuria ennakko-odotuksia, sillä yleensä en onnistu löytämään itselleni mieleisiä reseptejä. Tällä kertaa pitsatäytteiset kaurapatongit vaikuttavat ihan mukiinmenevältä idealta, mutta lopulta en jaksa ottaa ohjetta talteen.

Kissojen iltapäiväruuan aika on käsillä. Aamuisin ja iltaisin kissat saavat märkäruokaa (Nemolle ja Lilolle raakaruokaa, Minnille laadukasta märkäruokaa painonhallintaan). Päivällä heille heitellään pieni määrä raksuja - sen verran, että he jaksavat odottaa iltaruokaa ja saavat vähän tekemistä juoksennellessaan raksujen perässä ympäri asuntoa. Minni saa joka toinen päivä raksujen sijaan jäisen kanankaulan, kun taas nuoremmille kanankaula annetaan illalla raakaruuan sijaan keskiviikkoisin ja lauantaisin. Siinä onkin ruokakuvioita kerrakseen.

16:59. Ruokimme kissat ja lähdemme kahvittelemaan kumppanini siskon luokse.

18:51. Kissat ovat ovella vastassa, kun palaamme kotiin hieman ennen niiden ruoka-aikaa. Kumppanini leikittää pienokaisia hetken ennen ruokaa; sillä välin istahdan läppärin äärelle lisäämään viimeisimmän päivityksen.

Käymme aina silloin tällöin kumppanini siskon luona, joka asuu lyhyen automatkan päässä. On mukavaa istahtaa alas kahvin ja teen äärelle (ja tällä kertaa myös glögimunkkien) ja jutella vain niitä näitä. Joskus jutut ovat varsin arkisia, joskus ne menevät hyvinkin syvällisiksi. Jutellaan ihmissuhteista, työelämästä, lapsista, yhteiskunnasta, kokemuksista. Yleensä olen kuunteleva osapuoli, koska minulla ei ole paljoa sanottavaa, mutta se ei haittaa. Toisin kuin sosiaalisessa mediassa, jossa on olemassa vain, kun on äänessä, tässä olen läsnä. Minut nähdään ja minulle puhutaan, ja minä kuuntelen mielelläni.

Kello on tasan. Aika ruokkia kissat, ottaa iltateetä ja alkaa rauhoittua iltaan.

19:53. Iltatee unohtuu, mutta lämmitämme minipitsoja ja katsomme viimeisen jakson Pasilan ensimmäistä tuotantokautta. Nopea vilkaisu Yle Areenaan onneksi osoittaa, että muut viisi kautta löytyvät sieltä.

Alkaa väsyttää. Mieleen nousee väistämättä tuhat ja yksi asiaa, mitä tänään jäi tekemättä. Siivoaminen, pöytäroolipelin valmistelu, kirjeen postitus, videopelaaminen, sarjakuvan lukeminen loppuun... Mutta kun palaan blogikirjoituksen pariin, näen, että onhan sitä saanut tänään aikaan ihan riittävästi. Ja edessä on vapaa viikonloppu täynnä mahdollisuuksia.

Haaste päättyy tähän. Kiitos kaikille haastetta seuranneille! <3 Yritän julkaista vielä tämän kuun puolella yleisesti alkuvuoden kuulumisia omassa blogijulkaisussaan!