Tyhmä puhelin

 

Kun piirrän tai animoin tietokoneen äärellä, toisella näytölläni on lähes poikkeuksetta jotain meneillään: Spotifyn vaaleaksi tuunattu etusivu, kauhupeliä käsittelevä keskusteluvideo tai ehkä arkielämästä kertova animoitu vlogi. Hiljattain katselin piirtelyni lomassa japanilaisia puhelimia ja niitä ympäröivää kulttuuria käsittelevän videon. Infopläjäys oli niin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, että katsoin sen lopulta vielä illalla uudelleen kumppanini kanssa sohvalle käpertyneenä.

Videon herättämät ajatukset eivät kuitenkaan olleet ensimmäisiä laatuaan, vaan jo pidempään mieleni perukoilla ajelehtineita pohdintoja, jotka nousivat nyt jälleen takaisin pinnalle. Videolla näkyi simpukkapuhelimia, joissa oli fyysinen näppäimistö ja rajattu käyttökokemus, ja se vetosi minuun. Vaikka olin tullut pitkälle niistä ajoista, kun saatoin selata Twitteriä sängyssä aamulla tunnin ennen jalkeille nousua, sosiaalinen media oli edelleen puhelimessani läsnä. Nyt halusin luopua siitä kokonaan ja palata aikaan, kun some oli sormien ulottuvilla vain pöytätietokoneen äärellä.

Olin pyöritellyt ajatusta peruspuhelimesta aina sillon tällöin nähtyäni eräällä tuttavallani sellaisen käytössä, mutten ollut koskaan varsinaisesti harkinnut sitä tosissani. Nyt syvennyin aiheeseen usean illan ajan, kahlaten läpi suomalaisten puhelinliikkeiden valikoimaa ja lukemattomia laitearvosteluja. Harkitsin jopa puhelimen tilaamista ulkomailta, mutta erot maiden välillä ja tekniset rajoitukset saivat minut lopulta luopumaan ajatuksesta. En halunnut ottaa sitä riskiä, että tuhlaisin rahani puhelimeen, joka ei toimisi Suomen rajojen sisällä. 

Olin päättänyt, että peruspuhelimeni tulisi olla simpukkapuhelin fyysisellä näppäimistöllä. Minulla oli kerran ollut simpukkapuhelin nuoruudessani, ja rakastin sitä, vaikka se oli ollut halpaa tekoa ja välillä akku jäi suojakansineen pöydälle, kun nostin puhelimen ylös. Pieni koko ja napsahduksen kera sulkeutuva kansi olivat kuitenkin jättäneet minuun lähtemättömän vaikutuksen, ja vanha rakkaus kumpusi esiin jälleen, kun leikittelin ajatuksella uudesta simpukkapuhelimesta.

Jouduin kuitenkin pian toteamaan, ettei Suomi ollut simpukkapuhelimien luvattu maa. Ainoat simpukkapuhelimet, joita Suomen markkinoilla on kirjoitushetkellä tarjolla, ovat pääasiassa senioripuhelimia, joissa on kovat äänet ja hälytyspainikkeet. Lisäksi ne ovat käyttökokemukseltaan todella riisuttuja, ja vain yhdestä löytämästäni mallista löytyi juuri ja juuri WhatsApp - siis todellakin peruspuhelimia. 

Mutta eikö peruspuhelin ollut juuri sitä, mitä kaipasin? Niin olin ajatellut. Mutta sitten luin jonkun kokemuksen peruspuhelimen käytöstä nykyaikana. Kirjoittaja oli lopulta päätynyt kantamaan mukanaan sekä perus- että älypuhelinta, koska niin monissa nykyelämän tilanteissa älypuhelimen ominaisuudet, kuten mobiilivarmenne, ovat välttämättömyyksiä. Tajusin, että juuri siltä minunkin arki näyttäisi peruspuhelimen kanssa, mikäli halusin edelleen käyttää mobiilivarmennetta, pitää ystävääni yhteyttä Discordin välityksellä ja opiskella japania usean eri sovelluksen avulla. Mikään Suomessa myytävistä perinteisistä simpukkapuhelimista ei kyennyt näin älykkäisiin tehtäviin. Ajatus kahden puhelimen kanniskelusta tuntui kuitenkin kumoavan peruspuhelimen tarkoituksen.

Hölläsin kriteerejäni ja mietin prioriteettini uudelleen. Miksi halusin peruspuhelimen älypuhelimen sijaan? Jotta elämä puhelimen kanssa olisi yksinkertaisempaa. Silloin oivalsin parhaan ratkaisun tilanteeseeni. En ehkä voisi tehdä peruspuhelimesta tarpeeksi fiksua, mutta voisin tehdä älypuhelimesta tyhmemmän.

Päädyin tilaamaan netistä käytettynä Samsung Flip 4:n, eli puhelinmallin, jossa on taittuva näyttö. Vaikkei se täysin vastaisi vanhaa kunnon simpukkapuhelinta, se mahtuisi kuitenkin paljon pienempään tilaan, mikä tuntui minulle tärkeältä. Koska puhelin ei ollut uunituore ja siinä kerrottiin olevan käytön jälkiä, hinta oli vain kolmasosan uuden puhelimen hinnasta.

Parin päivän päästä pikkupaketti saapui, ja sain ilokseni todeta, että "käytön jäljet" olivat suoranaista liioittelua, sillä löysin vain yhden millin naarmun tutkittuani puhelinta tarpeeksi kauan kirkkaan valon alla. Akunkin oli luvattu olevan vähintään 85% alkuperäisestä kestosta. Koska puhelin oli tarkastettu ja käyttöjärjestelmä palautettu alkuperäiseen kuntoon ennen uudelleenmyyntiä, saatoin käydä suoraan asiaan eli siirtää vanhan puhelimen tiedot uuteen, mikä kävi näppärästi toimenpidettä varten luodun sovelluksen ja fyysisen johdon avulla. Vaikka puhelimessa ei ollut fyysistä näppäimistöä, sen pieni koko ja mukavasti kiinni napsahtava kansi vakuuttivat minut nopeasti siitä, etten katuisi ostopäätöstäni.

Kun puhelin oli käyttövalmis, varsinainen tyhmentämisprosessi saattoi alkaa. Poistin lähes kaikki sosiaalisen median sovellukset, uutiskanavat ja turhat ohjelmat, joita olin käyttänyt ehkä pari kertaa. WhatsAppin jätin perheilmoituksia varten, ja tein Discordiin puhelinta varten oman käyttäjätunnuksen, jolla pääsin vain yksityiskeskusteluihin minulle oikeasti tärkeiden ihmisten kanssa. Mykistin sähköpostin ilmoitukset kahdeksasta neljään, ettei ilmoituksia uusista viesteistä tulisi jatkuvasti ripotellen pitkin päivää. Koska Firefox muisti kirjautumiseni moniin paikkoihin, asensin pääasialliseksi nettiselaimekseni Ecosian.

Kun ystävältäni kilahti viesti Discordiin ja avasin sovelluksen, vastassani ei ollut enää yli viittäkymmentä serveriä, joista vähintään puolessa olisi uudesta viestistä kertova pallero. Oli vain kahdenkeskiset keskustelut, joissa oli kolme käyttäjää: vastapuoli, minä (tietokoneen kautta) ja minä (puhelimen kautta). Tuntui, kuin olisin avannut vanhan ajan MSN:n tai Skypen. Oloni oli vapautunut.

Ja siltikin, käsissäni oli älypuhelin, enkä malttanut olla tutustumatta sen uusiin ominaisuuksiin. Asensin miellyttävän teeman lempeästi animoidulla taustakuvalla, kustomoin herätyskellon soittoäänen ja taustakuvan eri vuorokauden aikojen mukaan, ja testailin ulkokannen pikkunäyttöön saatavia minisovelluksia. Kun kokeilin Google Assistanttia, ja se saneli minulle sään, asetti ajastimen teenhaudutusta varten ja loi tehtävälistan luettelemieni asioiden pohjalta, oivalsin, etten sittenkään ollut tyhmentänyt puhelinta. Älypuhelimen käyttäjä ei pääse älyä karkuun.

Mutta ehkä puhelimen älykkyys ei olekaan huono asia - ainakaan, jos on tietoinen, mihin sitä käyttää. Kun mieleeni juolahtaa jotain, mitä pitää tehdä seuraavana päivänä, voin pyytää puhelinta muistuttamaan minua sen sijaan, että yritän itse muistaa asian koko ajan kymmenen muun asian lisäksi. Valmistaessani hieman monimutkaisempaa ateriaa en ole yhden munakellon varassa, kun puhelin voi laskea aikaa usealle eri aikaan valmistuvalle lisukkeelle. Ja kun herään aamukolmelta enkä saa enää unta, voin käyttää ajan kirjoittamalla ajatuksiani puhelimen muistioon - kuten nyt teen.

Sen sijaan en koe enää tarvetta tarkastaa uusia viestejä jatkuvasti tai täyttää taukoja uutisten lukemisella. Olen ottanut askeleen kohti selkeämpiä ajatuksia ja vahvempaa hetkessä läsnäoloa. Vaikka olen omistanut uuden puhelimen (ja uuden tapani suhtautua puhelimeen) vasta muutaman päivän, huomaan muutoksen jo nyt.

En saanutkaan tyhmää puhelinta. Sen sijaan sain enemmän aikaa ja vapautta.