Uudenvuodenlupaus

Ahkerasta googlaamisesta huolimatta en löydä lopullista vastausta. Olemme kaivaneet edellisenä vuodenvaihteena valamamme tinat esiin, ja omani vieressä on muistilappu: "KAWA - SARVIKUONO". Ilmeisesti sarvikuono ei ole kovin yleinen tinatulkinta, koska sille ei löydy minkäänlaista selitystä. Lopulta ainoa löytämäni kuvaus on henkieläimistä kertovalta englanninkieliseltä sivustolta, jonka mukaan sarvikuono edustaa sellaisia arvoja kuin "power, strength and endurance".

Tässä vuodessa on kyllä ollut kestämistä. Muutoin vuodessa 2023 ei ole mitään, mikä sopisi sarvikuonoon. En kuitenkaan ota tinanvalantaa turhan vakavasti. Sainhan sentään lapsuudessani peräti kolmena eri vuotena tinasta kuoleman viikatteen, ja tässä sitä silti ollaan.

Perheemme uudenvuoden viettoon ovat aina kuuluneet ilotulitteet ja tinanvalanta. Uudenvuodenlupauksia ei kuitenkaan ole tehty, enkä minäkään ajatellut niitä pitkään aikaan, vaikka tinanvalantaperinteestä olenkin pitänyt kiinni kotoa muuton jälkeenkin.

Muutama vuosi sitten tein kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni uudenvuodenlupauksen. Muistini pettää sen verran, etten osaa sanoa, kumpi oli ensin, mutta olen vuorotellut muutaman vuoden ajan kahta lupausta: striimaan enemmän kuin edeltävänä vuonna, tai luen enemmän kirjoja kuin edeltävänä vuonna. Tällä tavoin minun ei ole tarvinnut tavoitella molempia asioita yhtä aikaa, ja toisaalta taukovuosi on laskenut rimaa sen alas, että lupauksen on saattanut tehdä taas uudelleen.

Muistan tehneeni myös tänä vuonna uudenvuodenlupauksen, mutten muista enää, kumpi noista olikaan tavoitteeni. Voin kyllä myöntää, ettei kumpikaan olisi toteutunut.

Pelikirjastoni on pullollaan pelaamattomia pelejä, joita olen säästellyt yhä harvemmaksi käyneitä striimihetkiä varten, ja pelkästään niiden näkeminen ahdistaa. Yritin osallistua kirjaston järjestämään lukuhaasteeseen, jossa vuoden jokaiselle kuukaudelle oltiin annettu teema, ja pääsin kolmanteen kirjaan, joka sitten jäi kuukausiksi kesken, kunnes viimein lakkasin uusimasta lainaa ja palautin kirjan.

Siinä vaiheessa, kun teen itselleni mielekkäästä asiasta haasteen, se ei olekaan enää mielekästä.

Näin käy, vaikken varsinaisesti edes haastaisi itseäni. Kumppanini tilasi minulle koko Hopeanuoli-mangasarjan uudelleenpainoksen joululahjaksi. Sain lahjan ennakkoon, mutta säästin sarjan lukemista joulukuuhun, koska ajattelin lukea yhden osan joka päivä joulukalenterimaiseen tapaan. Luin kolmantena päivänä ensimmäisestä osasta kymmenen sivua, ja tartuin pokkariin seuraavan kerran vasta viikon päästä.

Sillä sekunnilla, kun tekeminen alkaa tuntua liikaa suoriutumiselta, motivaationi tippuu nollaan. En tiedä, miten saisin itseni tekemään jotain pitkäjänteisesti ilman, että pakotan itseäni siihen. Osaan suhtautua lempeän jämäkästi kissoihimme säännöllisen kynsienleikkuun hetkellä, mutten itseeni, kun minun olisi aika jatkaa keskenjäänyttä projektia. Ehkäpä siinä voisikin olla ensivuodelle kehitettävää.

Paitsi että mitä minä lupaisin tällaisen muutoksen toteuttamiseksi? "Opettele suorittamaan ilman, että se tuntuu pakkopullalta." Ei. Lupaus ei toimi, jos se ei ole selkeästi rajattu, kuten "tee tämä asia kerran viikossa".

En keksi mitään. Ehkä minun pitäisi luvata jotain muuta. Esimerkiksi "pelaa enemmän videopelejä" sen sijaan, että vaatisin itseäni striimaamaan enemmän, voisi olla toimiva lupaus. Sen avulla saisin viimein käytyä pelikirjastoani läpi ilman, että minun tarvitsee ottaa paineita säännöllisestä striimaamisesta.

En ole kuitenkaan tyytyväinen ajatukseen. Kaipaan lupaukselta jotain enemmän. Jätän asian hautumaan.

--

On vuoden 2024 ensimmäinen päivä. Nukuin huonosti, koska valvoimme myöhään, mutta olen silti vääntäytynyt tietokoneen äärelle heti herättyäni. Pääni on täynnä ajatuksia, ja minun täytyy päästää ne vapaaksi.

Eilen valamani tina noudattaa selkeää kaavaa edeltäjänsä kanssa. Valettuani tinan menin hämärään käytävään, suuntasin taskulampun seinään ja kohotin tinan valokeilaan. En ehtinyt edes alkaa käännellä tai kallistella tinaa, vaan näin varjossa hahmon välittömästi: ihan selvä villisika. Ihana!

Nyt yritän tulkita tinaa, mutta sarvikuonon tapaan villisiasta ei löydy suoraa vastausta netistä. Tavallinen sika voisi viitata onneen tai epäonneen, mutta koen villisian olevan eri asia kuin kesyn, ruoaksi jalostetun eläimen. Yhdellä sivustolla kerrotaan kuitenkin: "Piikikkäät tai sarvekkaat eläimet voivat olla tulkitsijasta riippuen suojelevia tai uhkaavia." Oma ensituntemukseni oli positiivinen, joten ehkäpä villisika voisi olla tulevan vuoteni suojelija.

Englanniksi löydän kuvauksen, jonka mukaan villisika symboloi sellaisia arvoja kuin "bravery, command, control and fighting spirit" - rohkeus, komennus, hallinta ja taisteluhenki. Toinen sivusto lisää vielä sanan "ferocity", raivokkuus. Huhhuh. Saa nähdä, mitä vuosi 2024 tuo tullessaan.

Vaikka nyt kirjoitan ensin tinanvalannastani, se ei ole kuitenkaan päällimmäisenä mielessäni. Näppäimistöni vieressä odottaa muistikirja, ja se vetää minua puoleensa.

Olen yrittänyt kirjoittaa päiväkirjaa muutamaan otteeseen, mutten ole ikinä jaksanut jatkaa kauaa. Jokunen vuosi sitten yritin tyhjentää mieltäni kirjoittamalla aamuisin tunnin ajan paperille kaikki ajatukset, mitä mieleeni sattui juolahtamaan, mutta sekään rutiini ei kestänyt. Tunti on pitkä aika - käytännössä kirjoitin täyteen noin kolme A4-paperillista pienellä käsialalla yhdeltä istumalta. Joskus nuo kolme paperia täyttyivät helposti, mutta joskus ajatukset tuntuivat loppuvan kesken ja jouduin keksimään kirjoitettavaa väkisin. Päivät olivat kyllä selkeämpiä ilman ajatushälinää, mutta käytetty aika ja vaivannäkö tuntuivat liiallisilta sen saavuttamiseksi.

Näiden kokemusten perusteella en ole ollut kovinkaan kiinnostunut päiväkirjan pitämisestä. Esteettiset valokuvat netissä muistikirjoista täynnä huoliteltua käsialaa, piirroksia, tarroja, leffalippuja ja muita muistoja kyllä vetoavat minuun, mutta olen aina ajatellut sellaisen tekemisen olevan minun ulottumattomissani.

Muutama päivä sitten koin kuitenkin valaistumisen.

Olin tietokoneeni äärellä etsimässä jotakin kuunneltavaa taustalle piirtämisen oheen, ja YouTube suositteli minulle kanavaa, joka oli täynnä erilaisia inspiroivia videoita. Muutaman videon katseltuani/kuunneltuani huomasin videon "The Journalling Techniques that Changed My Life". Tuossa hetkessä suhtauduin videon nimeen hieman ylimielisesti - omat kokemukseni eivät olleet olleet kovinkaan kummoisia, enkä uskonut yhden videon kykenevän muuttamaan käsitystäni - mutta päätin silti katsoa sen.

Pian sain tajuta, etten ollut tiennyt aiheesta todellisuudessa mitään.

Ensimmäinen videolla esitelty tekniikka oli kokeilemani, eli ajatusvirran kirjoitus, mutta toisin kuin aikanaan lukemissani ohjeissa, missään kohtaa videota ei painotettu, että sitä tulisi tehdä tiettyyn kellonaikaan päivästä tietyn aikaa, tai edes joka päivä. Ja se oli vain yksi tekniikoista. Videolla esiteltiin yhteensä yhdeksän erilaista tekniikkaa ajatusten kirjoittamiseen - enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Ja niitä on varmasti olemassa vielä enemmän.

Videon katseltuani säntäsin kaivelemaan kaappiani. Poimin tyhjien luonnoskirjojen kasasta miellyttävimmän näköisen ja kirjoitin ensimmäisille sivuille jokaisen videolla esitellyistä tekniikoista tarkkoine ohjeineen. Avasin joululahjaksi saamani tarrapakkauksen ja koristelin sivut teksteihin sopivilla pastellinvärisillä tarroilla.

Jos minun ei tarvitsisi kirjoittaa joka päivä, eikä edes joka kerta samalla tavalla, vaan voisin valita tilanteeseen sopivimman tavan jäsennellä ajatuksiani... ehkä saisin pidettyä rutiinista kiinni.

Pelkään tekeväni päätöksen hetken mielijohteesta, mutta samaan aikaan koen, että olisi puhdasta typeryyttä olla hyödyntämättä tätä uutta työkalua, jonka olen nyt saanut haltuuni. Tunnen, että se tulee olemaan merkityksellinen niiden asioiden saavuttamiseksi, joita ensi vuonna haluan tavoitella. Joten...

Lupaan, että vuonna 2024 kirjoitan vähintään kerran viikossa muistikirjaan. Ei ole väliä, kuinka paljon kirjoitan tai millä tavalla, kunhan kirjoitan.