Mainoskatko – elämää levottomien ajatusten kanssa

 

Pääni sisällä ei ole koskaan hiljaista. En tiedä, millaista on elää ilman jatkuvaa sisäistä monologia. Tälläkin hetkellä ääni korvieni välissä lukee tekstiä, jota kirjoitan, ja pohtii jatkuvasti, mitä aion kirjoittaa seuraavaksi tai mitä voisin kirjoittaa eri tavalla.

Nyt sentään ajatukseni ovat kohdistuneet johonkin. Ei kuitenkaan vie kauaa, ennen kuin keskittymiseni raukeaa ja ajatukseni alkavat harhailla.

Silloin ne voivat tarttua aivan mihin tahansa. Kuvitteellisiin tarinankäänteisiin. Menneisyyden murheisiin, nykyhetken tapahtumiin, tulevaisuuden skenaarioihin. Haavekuviin ja hetken mielenjohteisiin. Tapahtumien ja keskustelujen vaihtoehtoisiin versioihin. Ihmisiin, jotka ovat satuttaneet minua ja joita olen satuttanut. Olevaan ja olemattomaan. Elämään ja kuolemaan.

Yhtäkkiä havahdun, ja tajuan ajatusteni karanneen taas aivan väärään paikkaan. Yritän ohjata ne lempeästi takaisin asian ääreen. Kohta ne ovat kuitenkin taas vaeltelemassa, kuin levoton lapsi availemassa kaappeja, jotka ovat täynnä keskeneräisiä kirjoituksia, valokuvia ja kipeitä muistoja.

Ainoa hetki, kun minun ei tarvitse vahtia ajatuksiani, on flow-tila. Edessäni oleva tehtävä on riittävän mielenkiintoinen, että jaksan keskittyä siihen, muttei niin haastava, että turhautuisin ja ajatukseni lähtisivät taas laukalle. Ajantaju häviää, ja tekemisestä nauttii. Flow-tilassa olen onnellisen tietämätön ajatuksistani. Sillä sekunnilla, kun joku keksii tavan pullottaa flow-tilaa, minusta tulee riippuvainen, sillä luonnostaan flow-tilat ovat melko harvinaisia.

Elän siis jatkuvasti äänessä olevien ajatusteni kanssa, ikään kuin taustalla olisi koko ajan radio päällä, eikä sitä voi sulkea.

Entä sitten, kun ajatukset alkavat pyöriä negatiivisten asioiden ympärillä?

Ikäviä ajatuksia ei pääse karkuun. Ne muistuttavat uudelleen ja uudelleen teosta, joka kadutti, tai kokemuksesta, joka satutti, tai ihmisestä, jonka menetti. Pieni osa tuttua kipua palaa aina uudestaan ajatuksen mukana.

Monet tutkimukset viittaavat siihen, että aivot reagoivat negatiivisiin asioihin voimakkaammin kuin positiivisiin. Tämä saattaa pohjautua luolamiesaikoihin, jolloin oli selviytymisen kannalta tärkeää keskittyä uhkatekijöihin ja muistaa ikävät kokemukset, jotta niistä ottaisi opiksi ja pärjäisi, ettei joutuisi tiikerin syömäksi tai pakkasen palelluttamaksi.

On siis täysin järkevää, että aivot haluavat palata todennäköisemmin asioihin, jotka voivat olla selviytymisen kannalta merkityksellisiä. Se ei kuitenkaan tee ikävien ajatusten sietämisestä helpompaa.

Voitte kuvitella, millainen vaikutus sillä on henkiseen hyvinvointiin, kun ikävät ajatukset piinaavat mieltä pitkin päivää - miten raskasta on taistella omia ajatuksiaan vastaan, joita ei voi koskaan saada hallintaan.

Tai niin minä ajattelin.

Viime toukokuussa pysähdyin eräänä päivänä pohtimaan, miksi minulla oli niin paljon ikäviä ajatuksia. Osa toistuvista ajatuksistani keskittyi tapahtumiin, joista oli kulunut jo huomattavan paljon aikaa. Miksi palasin niihin yhä uudelleen?

Olin miettinyt asiaa jo aikaisemmin, mutta mietteeni olivat usein olleet sävyltään syyttäviä. Miksi pitää taas miettiä noita asioita? Kauhean negatiivista. Taidat olla katkera. Vatvot liikaa samaa asiaa. Älä mieti. Tämä ei tietenkään johtanut mihinkään hyvään.

Nyt pysähdyin oikeasti miettimään ikäviä ajatuksiani mahdollisimman neutraalista näkökulmasta. Oivalsin, että minulla oli aina paljon ajatuksia. Olin tietenkin aina ollut tietoinen siitä, mutta nyt vasta ymmärsin. Mieleeni juolahti vertauskuva jatkuvasti päällä olevasta radiosta. Koska minulla oli aina ajatuksia, myös ikäviä ajatuksia tuli väistämättä paljon. Valtaosa ajatuksistani ei kuitenkaan ollut ikäviä, vaan varsin arkisia asioita tai mukavia juttuja. Kiinnitin kuitenkin ikäviin ajatuksiin herkemmin huomion. Annoin niille liikaa valtaa.

En voisi sammuttaa radiota, joten ikäviä ajatuksia tulisi aina olemaan. Jos ajatukseni olivat jatkuvasti päällä oleva radio, mitä ikävät ajatukset olivat?

Mainoskatkoja.

Jos radiota pitää koko ajan päällä, välillä tulee myös mainoskatkoja. Ne ovat osa radio-ohjelmaa, ja on ihan normaalia, että niitä tulee säännöllisin väliajoin. Ne eivät kuitenkaan sisällä mitään merkityksellistä, joten kun on kerran kuullut jonkin mainoksen, sen voi antaa jatkossa mennä ohi ilman, että siihen kiinnittää erityistä huomiota. Mainoskatko kyllä loppuu aikanaan.

Näin aloin järkeillä asiaa - ja aloin opettaa aivojani uudelleen. Kun mieleeni juolahti jotain ikävää, jota huomasin ajattelevani toistuvasti, totesin hiljaa mielessäni "mainoskatko". Välillä kävin uudelleen läpi yllä olevan ajatusketjun, kuin mantran, joka vahvisti minulle, että ikävät ajatukset olivat vain ajatuksia, eikä niille tarvinnut antaa painoarvoa.

Seuraavana päivänä ajattelin mainoskatkoa yli sata kertaa. Joskus sain ajatukseni käännettyä heti pois vääriltä raiteilta, mutta toisinaan se vaati useamman yrityksen. En kuitenkaan antanut periksi.

Muutamaa päivää myöhemmin katselin yhdessä puolisoni ja kaverimme kanssa jääkiekon MM-kisoja televisiosta. Erä oli vielä kesken, mutta yhtäkkiä mieleeni nousi sana "mainoskatko". Hämmennyin. Ei nyt ollut vielä mainoskatkon aika. Sama tapahtui hetken päästä uudelleen, ja yhtäkkiä tajusin, että aivoni olivat oppineet yhdistämään mieleen nousevan ikävän asian mainoskatkoon - ja hyppäämään suoraan siihen, sivuuttaen ikävän asian täysin.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen olin opettanut aivoni suhtautumaan ikäviin ajatuksiin uudella tavalla noin viikossa.

En kuitenkaan halunnut sivuuttaa ikäviä ajatuksia täysin, sillä niilläkin olisi tärkeä roolinsa sisäisen kasvun ja kehityksen tukemisessa. Olin myös melko varma, ettei mainoskatko toimisi loputtomiin, vaan jossain vaiheessa ikävät ajatukset pyrkisivät esiin vaikka väkisin.

Päätin siis ottaa hallinnan siitä, milloin antaisin niille valtaa.

Kokeilin tehdä suihkussa käynnistä hetken, jolloin sallisin ajatusteni vaeltaa aivan mihin tahansa, niiden kulkua estelemättä. Ajattelin tämän olevan vain ohimenevä kokeilu, mutta sattumalta juuri tämä oli se keino, mikä vaikutti toimivan parhaiten ikävien ajatusten purkuun. Koska annoin ajatusteni kulkea vapaasti vain suihkussa käynnin ajan, ne eivät voineet harhailla loputtomiin.

Nyt olen jatkanut mainoskatkon käyttöä noin puolen vuoden ajan. Aina se ei ole ollut helppoa. Kävin kesällä viikon Puolassa, missä minulla ei ollut aikaa ajatella muuta kuin matkaan liittyviä asioita, ja reissun jälkeen kesti pitkään opetella mainoskatkon käyttö uudelleen. Välillä olen ollut liian uupunut muistaakseni käyttää mainoskatkoa, jolloin ajatukset ovat päässeet riistäytymään hallinnasta ja romahduttaneet minut.

Ero on kuitenkin mieletön vuodentakaiseen verrattuna. Kaoottisia hetkiä on vähemmän, ja pääni sisällä on nykyään paljon rauhallisempaa. Olen täydentänyt menetelmää asentamalla puhelimeeni sovelluksen, joka näyttää aloitusnäytöllä satunnaisia kuvia kansiosta, joka on täynnä kissojemme kuvia. Kun mainoskatko iskee, kaivan puhelimeni esiin ja keskityn katselemaan pörröisiä pienokaisia, jotka täyttävät minut onnella.

Kaiken tämän saavuttamiseksi minun täytyi ymmärtää yksi oleellinen asia.

Ajatukset ovat vain ajatuksia.

--

Alun perin minun oli tarkoitus päättää teksti tähän. Opin tänään kuitenkin jotain uutta.

Huomasin saunan lauteilla (jossa myös sallin ajatusteni vaeltaa vapaana) palaavani toistuvasti erääseen hetkeen aamupäivällä.

Päivä oli alkanut huonosti, ja löysin itseni jatkuvasti ajatuksistani. Kelasin päässäni menneisyyden tapahtumia, yrittäen elää niitä uudelleen ja uudelleen eri tavalla. Kun olimme matkalla kauppaan ja katselin ulos auton ikkunasta, puolisoni tarttui käteeni: hän oli huomannut, että olin taas unohtunut ajatuksiini.

Mieleeni pulpahti eräs jakso Blueysta.

Jaksossa nimeltä Stickbird Blueyn isä, Bandit, on jatkuvasti poissaoleva. Hän ei huomaa ympärillään tapahtuvia asioita, ja hänellä on vaikeuksia nauttia perheen yhdessäolosta. Myöhemmin jakson aikana Blueyn pikkusisko Bingo pahoittaa mielensä, kun jotkut rikkovat epähuomiossa hänen rakentamansa hiekkalinnun. Bluey opettaa Bingolle jotain, minkä myös Bandit tekee jakson lopussa, kun muut ovat jo menneet edeltä. Nyt minä teen saman.

Katson ulos auton ikkunasta etsien sopivaa kohdetta, ja huomaan kaukaisuudessa syrjäisen metsän. Pidän katseeni metsässä. En liiku, mutta poimin ikävät ajatukseni yksitellen sieltä, missä ne tuntuvat olevan: vatsasta, päästä, ja lopuksi sydämestä. Sitten heitän ne kauas metsään.

Ikäviltä ajatuksilta kestää monta tuntia palata metsästä.